lauantai 30. elokuu 2014

Matkalla

Yhtäkkiä se löytyi. Hyvä olo. Zen keskellä arkea. Tasapaino. En tiedä onko se tämä ikä, ärsyttäisi ehkä jos olisi, koska silloin se poistaisi täysin sen matkan merkityksen, jota pitkin tähän ollaan kuljettu, koska jos määränpää on olemassa ilman matkaa, on vaikeampi perustella kaikkien vaikeuksien kuuluneen siihen olennaisesti. Se saattaa olla myös takana ollut maailman rentouttavin kuuden viikon kesäloma, mutta toisaalta taas olisi kurjaa, jos sellaista ei olisi mahdollista löytää arjen keskellä. Henkistä kypsymistä se saattaa myös olla, ja siihen voin itsekin olla ihan tyytyväinen. Mutta silti, pääasia, että se on täällä.

Välillä tuntuu, että zen voi kaikkein parhaiten kun juon yksin teetä ja katson ikkunasta ihmisten vilinää. Kun kävelen Temppeliaukiolla Elvin kanssa ja pensaista lähtee yhtäaikaa sata pienenpientä city-pupua juoksemaan eri suuntiin kuin kiven lampeen tiputtaisi. Kun kuuntelen häiden rauhallisempaa soittolistaa täysillä kuulokkeista ja mietin, miten mahtavaa on, kun häät ovat lähellä, eikä niiden tiimoilta olla vielä kertaakaan hermostuttu tai saatu aikaan minkäänlaista riitaa. Hieman se zen kuitenkin aina lievenee, kun aamuhetken täydellisen rauhan illuusio katoaa ja astun bussiin, joka on lastattu aamukiukkuisilla ihmisillä ja kun avaan työpaikan oven ja joku marisee ensimmäisenä mitä joku toinen teki juuri äsken ihan väärin. Se on suurella koetuksella kun päivän aikaan minulle raportoidaan maailman pahuudet ja se horjuu myös vahvasti välillä kun istun alas ja alan miettiä kaikkea kurjaa ympärilläni. Mutta kun pääsen kotiin, saan taas hetken olla ihan yksin, yksin vaikka Kimmokin olisi kotona, valuu hyvä olo pikkuhiljaa kuitenkin takaisin paikalleen ja seuraavana aamuna on taas ihan hyvä. Ja kun joka aamu on hyvä, on ne päivän marinat ja murinatkin yllättävän paljon helpompi kestää, on häästressi paljon pienempi ja yhtäkkiä arjen hienoin hetki onkin kainalossa oleminen tai se kun töiden jälkeen saa laittaa pakastemustikoita luonnonjogurttiin ja sirotella sekaan hieman hunaja ja ihan vain olla. Olla ja yrittää kasvattaa vieläkin vahvempaa suojamuuria muun maailman negatiivisuutta vastaan, koska minun omassa kuplassani on yleisesti ottaen paljon mukavampaa ja olen ehdottomasti vielä matkalla siihen, että se oma hyvä olo kestäisi myös muiden ihmisten läsnäollessa. Mutta olkoon se seuraavan matkan päämäärä.


keskiviikko 27. elokuu 2014

Pooloillen

takki : cubus | neule + hame : carlings, saatu blogin kautta | kengät : converse

14 vuotta siihen meni. Kaiken järjen mukaan, eli huomioiden yltiömäisen rakkauteni huiveihin, sen olisi voinut olettaa tapahtuvan jo aiemminkin, mutta nyt se sitten viimein on täällä, taas pari vuotta myöhemmin kuin muilla: poolokaulukset. Tällä kertaa pooloneule ei edes ollut täysin oma valintani, vaan ihan puhtaasti toisen minulle valitsema blogilahja, ja tässä sitä ollaan, aika ihastuneita. Carlingsin syysmalliston 01. First -merkin neule siis blogikliseisesti hurmasi, pitäisi alkaa varmaan käydä jollain stylistillä, niin saisi vähän uusia ideoita useamminkin pukeutumiseensa (tai sitten ei).

Nää työpäivän ja pelottavan hammaslääkärikäynnin jälkeen otetut kuvat muuten yrittää kovasti olla todiste siitä, että aamulla ihan itte meikattu naama olisi kuvauskunnossa vielä  11 tuntia myöhemminkin. Ei nimittäin ihan ajoissa tämä tyttö lähtenyt kosmetologimetsille, ja nyt kun häihin on alle kuukausi ja meikkaajana toimii maailman amatöörimäisin minä itse, vähän jo hirvittää, mitkä mahdolliset itkupotkuraivarit tuolloin on edessä. No, voihan naimisiin punasilmäisenäkin mennä. Tai ehkä yhtäkkiä tässä vajaassa neljässä viikossa valaistun, ja tajuan miten valokynää käytetään ja maailman väsyneimmät silmät saadaan kadotettua. Todennäköisesti vaihtamalla naamaa, luulisin.


maanantai 18. elokuu 2014

Kesän toinen puolisko

Kun ulkona viuhtovaa tuulta ei voi suurella optimismillakaan sanoa enää vienoksi suvituulahdukseksi ja kun ympyränmuotoisella lenkillä siinä kaikkein kauimmassa pisteessä alkaa sataa kaatamalla vettä, jota ei voi myöskään enää nimittää pieneksi kesäsateeksi, on varmaan aika myöntää, että syksy on lähempänä kuin kauempana. Tai ehkä jo hieman täällä. Se toki ehkä oli jo odotettavissakin, ja toisaalta, mitä viime vuosiin tulee, niin ihan kohta on joulu ja sitten taas juhannus ennen kuin huomata edes ehtii, joten meneehän tässä yhdet syksyiset viimatkin taas välissä. Ja kun tämä nyt ehkä on se tämänhetkinen fakta yleisolotilasta, on ihan oleellista palata vielä viime kesään. Jos ensimmäinen osa lomasta on käsitelty täällä, on toisen osan vuoro nyt.

♥ Heinäkuun puolessa välissä kukki mummalan pionit ja Kotkassa tanssittiin yläaste- ja lukioaikaisen ystäväni (ja oman kaasoni hih) häitä. Kesä oli kauneimmillaan ja onni kukki, hyvinkin monessa eri muodossa.

♥ Häiden jälkeen ajattelin olla 1,5 viikkoa yksin Helsingissä, koska Kimmo lähti Lappiin kalastamaan kaverinsa kanssa. Aie tästä kuitenkin kutistui neljään päivään jo ennen paluuta, koska mitä sitä nyt yksin Helsingissä, ja lopulta kotona oltuani ja uuden kirjahyllyn täyteltyäni päätinkin jo kahden päivänä jälkeen palata Varkauteen heti. Helsingissä ehtii olla 11 kuukautta vuodesta, Varkaudessa kuukauden. Eli sinne siis.

♥ Ja siellähän sitä taas oltiin. Mökki on suurinta rakkautta ja zen-lähdettä mitä tiedän, koti on se, missä olla kuuluu. Ei siihen ihan hirveästi ole lisättävää. Paitsi että kun minua kutsui lomani viimeisellä viikolla lento Mallorcalle, jäi Elvi vielä mökille vanhempieni kanssa. Yhteensä kaksi kuukautta tuo hurtta ehtikin mökillä lomailla, aika siistiä. Siellä on koiran hyvä olla. Vaan kenenpä ei.

♥ Ja Mallorca yllätti positiivisesti! Suomen helteistä (eli mökiltä) melkein harmitti lähteä, mutta alkumutinan jälkeen lomasta tuli aivan mieletön. Ei haitannut puolessa välissä hajonnut puhelin, ei lähtöaamuna roskiin heitetty pankkikortti. Oli hyvä olla viikko kainalossa, altaalla, rannalla ja maittavien ruokien ääressä, unohtaa siivousvuorot ja kokkaaminen ja heittäytyä ihanan höttöiseen lomafiilikseen ja maksimoida vähän häärusketustakin. Paras päätös lomalle, voisin sanoa.

♥ Ja sitä on myös ollut loman jälkeinen elo, siskon Helsinki-visiitti piknikkeineen, terasseineen ja Linnanmäki-vierailuineen sekä ehdottomasti myös viime lauantainen kesäteatterireissu työkavereiden kanssa. Helsingin kolme parasta tänä kesänä: Suomenlinna, Suokin kesäteatterin Liisa Ihmemaassa -näytös sekä Lintsin Kingi-laite. Kingistä näki oman kotitalon katon, Kingi on kuin benji, mutta kymmenesosa hinnasta ja ilman kuolemanpelkoa. Kingijuttu, ja olen ehkä maailman ainoa, joka benjin hypättyään vihasi sitä. Ja vihaa edelleen, vaikka siitä on jo nelisen vuotta.

♥ Ja nyt on ollut hyvä palata arkeen. On ihana työporukka, hauska suurkatras uusia lapsia, jotka pikkuhiljaa alkavat erottua omiksi persoonoikseen, on omat kotikulmat Töölössä, muumikassi siskolta synttärilahjaksi saatuna, rusketuksen rippeet ja ennen yhtään mitään muuta: lomalta kotiin palannut Elvi, joka yllätti kaikki osaamalla edelleen käyttäytyä keskustassa, hihnassa ja lenkillä, ja joka kulkee silmät kiinni aina kun sataa ja jahtaa city-pupuja Temppeliaukion kirkon katolla aamujumpakseen. Paras kesä ikinä, olkoon sitä siis tuleva syksykin. 


sunnuntai 17. elokuu 2014

Sehän pukeutuu asuihinkin välillä

neule : bikbok | hame : bershka | kengät : adidas

Jos ottaa kaksi asukuvaa kesässä, on aika kömpelöä palata niiden pariin. Tai no, kai tuo itse kuvaaminen sinäänsä ihan sujui niin kuin ennenkin, mutta yhtäkkiä ajatus koko asujen kuvaamisesta on unohtunut niin totaalisesti taka-alalle, että ihan piti aamulla itseään muistuttaa, että tällaisiakin oli olemassa. Ja siinä nyt suhteellisen reaaliaikaisesti tämänpäiväistä asua, samaa jossa juhlistettiin Kimmon äidin 64-vuotissyntymäpäivää. Ja samalla esittelyssä Mallorcalta mukaan tarttunut hame, nahkahenkisestä ulkomuodostaan huolimatta tuo on joku kepein ja vilpoisin hame aikoihin! Jotain keinomateriaalia se kaiketi on, mutta siis ihan mukava noin löytönä. Ja lähes ainoa ostos tuo koko reissusta olikin, jos hippikaupan haaremihousuja ei lasketa (tosin en tiedä miksei laskettaisi…)! Rässä kohtaa voi alkaa olla jo ihan ylpeä itsestään, siinä missä ennen viikon loman kohokohta olisi ollut tälle tytölle se shoppailupäivä, tällä kertaa ajatuskin moisesta lähes ahdisti ja lähinnä kulutinkin poikaystäväpenkkejä ja laahustelin perässä kun Kimmo itselleen uusia vaatteita osteli. Aika huippua, entisestä “pakko-ostaa-jotain-ihan-sama-mitä” -mentaliteetista ollaan tultu aika pitkälle!


keskiviikko 13. elokuu 2014

Kesän lempikirja ja pari muuta siinä sivussa

Jos kesän lukutavoitteena oli kirja per viikko, kahdeksan kirjaa lienee varsin hyvä saavutus. Siinä on jo kuitenkin kaksi enemmän kuin viikkoja, ja mahtui joukkoon ihan lempparikirjakin, pitkästä aikaa. Ensimmäisistä kolmesta postasinkin jo aiemmin, ja tässä olisivat seuraavat viisi.

♥ = ei sytyttänyt sitten lainkaan
♥ ♥ = luettava, ja ehkä jopa ihan ok, mutta joku tökki
♥ ♥ ♥ = ihan hyvä, joskaan ei vielä ihan lemppari
♥ ♥ ♥ ♥ = tykkäsin todella, voisi jo melkein sanoa lemppariksi
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ = täysi kymppi, puhdasta rakkautta ja muuta sen sellaista

Blaine Harden : Leiri 14 – Pako Pohjois-Koreasta ♥ ♥ ♥

Dokumentaarinen tarina, jonka Etelä-Koreassa asuva toimittaja on Pohjois-Korean vankileirillä syntyneen ja sieltä myöhemmin karanneen miehen elämästä kirjoittanut. Luin aiemmin Suljettu maa -kirjan, joka oli niin ikään kirjoitettu tositarinoista haastattelujen perusteella, joten tartuin suurella mielenkiinnolla myös tähän uudempaan julkaisuun.

Toivoin kirjalta ehkä hieman enemmän vaikuttavuutta ja pinnan alle porautumista, mutta aika hiljentävä tarina se silti oli. En tiedä häiritsikö minua vankileirillä syntyneen ja sieltä karanneen Shinin tietynlainen epäluotettavuus vai tarinan kirjoittaneen Hardenin jenkkihapatus, mutta jotenkin tästä jäi vähän ristiriitainen fiilis. Mutta kuten sanottua, on paha arvostella länsimaita siitä, että toisen maailmansodan aikaan keskitysleirien annettiin tapahtua, kun samalla me edelleen annamme Pohjois-Korean kauheuksien tapahtua, ei tässä ihmiskunta ihan hirveästi ole mihinkään vuosikymmenten saatossa muuttunut. Aika hiljaiseksi vetää tietää, millaista joidenkin elämä on toisella puolella maapalloa samalla kun itse makaa laiturilla ja napostelee pätkiksiä välipalakseen. Kannattaa tutustua tähän, ehdottomasti.

Katja Kettu : Kätilö ♥ ♥ ♥ ♥ (♥)

Kohuttu ja paljon puhuttu Ketun Kätilö tarttui viimein lukulistalleni, kun se Suomalaisen pokkaritarjouksesta lomalukemiseksi mukaan lähti. Sota-aikaan sijoittuva kirjallisuus uppoaa minuun noin yleisestikin ottaen varsin hyvin, etenkin kun on kyse vielä kotimaisesta teoksesta, mutta tältä en osannut odottaa etukäteen yhtään mitään. Se taisikin osoittautua vain vahvuudeksi, sillä hetkeen en ole näin vahvasti kirjasta vaikuttunut.

Kätilö on rujo, voimakas ja mukaansa vievä, karu ja rouhea romaani inhimillisyydestä ja sen puutteesta Lapin sodan keskellä. Tämä oli jollain tapaa kovin mykistävä, muiden arvioinneissa parjattu epäkronologinen kerrontakin oli silmissäni mukavaa aivojumppaa. Kirjan kieli oli vähän tarkoituksellisen huomionhakuista ja välillä minua myös hieman häiritsi välillä  liiallinen kaiken toisiinsa limittäytyminen, mutta siitä huolimatta kyllä kovin kirjasta hurmaannuin. Hyvän kirjan tunnistaa siitä, että loputtua niitä jää ikävä. Ja tätä kyllä jäi. Pitänee katsoa jäisikö Ketun muista kirjoista yhtä vahva maku suuhun.

Michael Cunningham : Tunnit ♥ ♥ 

Limittynyt tarina kolmesta naisesta eri aikakausina niin Lontoosta kuin Yhdysvalloistakin, novellinomainen kokoelma Virginia Woolfista, Virginia Woolfia lukevasta naisesta sekä Virginia Woolfin romaanin henkilöltä nimensä lainanneesta henkilöstä. Tajunnanvirtamainen kerronta ja enemmän kieleen kuin juoneen perustuva teos, jonka nappasin kierrätyskeskuksen neljä pokkaria eurolla -tarjouksesta ja puoli väkisin luin Mallorcalla, alku kun ei meinannut millään lähteä itsestään soljumaan.

Tuntuu hölmöltä arvioida kirjaa, jonka on lukenut näin huonosti, mutta… Jouduin pakottamaan itseni moneenkin otteeseen kirjan pariin, että saan sen pois alta. Jossain puolenvälin paikkeilla se viimein alkoi sujumaan, ja sitten se jo loppuikin. Kokonaisuudessaan ihan viihdyttävä lukukokemus, ehkä tämä pitää joskus lukea uudelleen ja katsoa, tykkäänkö siitä enemmän jos sellainen pakottautumisfiilis jää kokonaan pois, mutta tällaisenaan se ei mikään tajuntaa räjäyttävä kuitenkaan ollut. Enemmänkin ihan ok, ja tulipahan fiilis, että voisi ihan Woolfin kirjallisuuden pariin uppoutua tässä joskus paremmalla ajalla. Kovastihan tämä on hypetetty, ehkä en siis vain tajunnut sitä ihan oikein.

David Nicholls : Sinä päivänä 

Sinä päivänä on romaani kahdesta valmistumisensa kynnyksellä tutustuneesta ja yönsä yhdessä viettäneestä nuoresta, heidän elämistään ja kohtaloistaan yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Yleensä rakastan kirjoja jotka maalaavat tarinoita vuosikymmenten saatossa, ja vaikka takakansi teksi sai jotenkin itseni kyseenalaistamaan mielenkiintoani tätä nimenomaista teosta kohtaan, päätin sille antaa mahdollisuuden, koska onhan tää yksi eniten minulle blogissakin suositelluista kirjoista. Uteliaisuus voitti, tai no, ehkä tässä tapauksessa sitten kuitenkin hävisi.

Mietin jo puolessa välissä tätä kirjaa yhtä adjektiivia, joka tarinaa kuvaa kaikkein parhaiten: jonninjoutava. Vielä silloin se oli sitä kuitenkin jotenkin lämpimän positiivisesti, mutta lopulta viimeisten käänteiden myötä myös adjektiivin merkitys muuttui ihan siksi, miltä se kuulostaakin, yhdentekeväksi. Kirja oli kyllä ihan luettava, ja mukavaa allasviihdettä etelän lämmössä, mutta ei tuo kliseinen, ennalta-arvattava ja käänteiltään suoraansanoen hölmö kirja kuitenkaan mainintaa “ihan ok” ansaitse. Tästä tuli paljon mieleen Eugenidesin Naimapuuhia-kirja, paitsi että se oli parempi enkä lämmennyt sillekään. Olisin saattanut tykätä tästä kirjasta kymmenen, kaksitoista vuotta sitten noin 15-vuotiaana, nyt se oli lähinnä turhanpäiväinen enkä saa tästä yhtään kiinni sen suosion salaisuutta. Höh. Jatkossa luotan jo takakansitekstin fiilikseen ja jätän tämäntyyliset suosiolla hyllyyn. 

Ian McEwan : Sovitus ♥ ♥ ♥

Romaani lähtee liikkeelle vuoden 1935 Englannista, ja se liikkuu vuorotellen eri näkökulmista kohti toista maailmansotaa ja lopulta nykypäivää. Kovasti tätäkin on kehuttu minulle blogini kommenttiboksissa, joten ihan mielelläni sen lomalukemiseksi matkalle nappasin.

Vilkas mielikuvitus, tulkintavirheet ja lapsenomainen maailman suurentelu saa 13-vuotiaan Brionyn yhdessä päivässä muuttamaan sisarensa loppuelämän. Hyvinkin läpinäkyvä ja ennalta-arvattava teos osaa välillä vähän puuduttavasti, mutta silti kuitenkin otteessaan pitävästi kertoa varsin suurellisen tarinan yksittäisten ihmisten kohtaloista, virheistä ja niiden sovituksista keskellä toista maailmansotaa. Jotenkin juoni oli kovin lapsenomainen ja jopa naiivi, mutta silti kuitenkin lämmin ja mukaansa tempaava, ihan kelvollinen kirja loppujen lopuksi! Mielellään tämän luki, vaikkei kirja ehkä vaikuttavuudessaan muille samantyylisille välttämättä pärjääkään. Leffaa tästä tosin ei tarvitse katsoa, ajankuluksi itse yritin, mutta se on sanasta sanaan tämä kirja täysin suoraan, joten se ei mitään uutta tämän luettua anna. 

Mahtaakos joku näistä kirjoista olla teille tuttu, millasia fiiliksiä ne teissä on herättänyt? Ja jos esim. kuulut noihin Sinä päivänä -faneihin, niin saa toki tulla kumoamaan mielipiteeni, kuulen mielelläni mikä tuossakin kirjassa on teitä viehättänyt!