torstai 19. heinäkuu 2012

Kasvisquesadillat

Olen selkeästi varsin aloitteleva ruokabloggaaja, koska mulle tulee Kimmon ruoanlaittoa katsellessa aina aikaisintaan puolivälissä mieleen, että tänhän reseptin vois nappaa bloginkin puolelle. No, ei kai se niin justiinsa ole, jos tästä nyt puuttuu tekotaiteelliset lähikuvat pilkotusta kurkusta ja paistetuista vihanneksista, niiden tilalla kun on mahtavia otoksia taitetuista tortillaletuista ja valmiista ateriasta! Mutta koska kuitenkin tänpäiväinen illallinen oli varsin herkullinen, tässä olisi teillekin siitä reseptia, olkaapa hyvät! 

Kasvisquesadillat
♥ Paketti vehnätortilloja
♥ Purkki kermaviiliä

Täyte:
♥ Sipuli
♥ Pienehkö paprika
 Pieni kesäkurpitsa
♥ Purkki valkoisia papuja
♥ Rasia kirsikkatomaatteja
♥ Pieni kurkku
♥ Ruukkusalaattia

Valkosipuli-yrttiöljy:
♥ 2 valkosipulinkynttä murskattuna
♥ 1-2 rkl silputtuja yrttejä esim. oreganoa ja basilikaa
 (voi käyttää myös kuivattuina)
♥ Oliiviöljyä

Sekoita morttelissa murskattu valkosipuli, yrtit ja oliiviöljy. Nuiji vähän ja jätä maustumaan.


Valuta pavuista pavuista ylimääräinen neste pois. Suikaloi sipuli, paprika ja kesäkurpitsa. Kuumenna pannu melko kuumaksi ja ruskista edellä mainitut hetken aikaa yrttiöljyssä. Lisää pavut ja kypsennä vielä hetki. Ota kasvikset pois liedeltä, ja siirrä sivun jäähtymään.


Pilko kirskikkatomaatit, kurkku ja salaatti. Sekoita keskenään tuoreet ja kypsennetyt kasvikset sekä juusto. Täytä tortillat laittamalla jokaiseen muutama ruokalusikallinen täytettä, ja käännä puoliksi. Paista täytettyt tortillat voissa noin minuutti per puoli.


Tarjoile esimerkiksi kermaviilin kanssa. Lisukkeeksi sopivat lisäksi mainiosti mm. salsa tai cheddarkastike.

Ja koska itse olen ehkä maailman katu-uskottavin, niin itsellä ainakin ruokajuomana toimii tietenkin kevytmaito! Mukavia lisäproteiinejakin siitä saa, ja muutenkin ruoka oli kyllä taas ehkä herkullisin kesäillallinen pitkään aikaan. Varsinkin kun sen sai nauttia tuossa parvekkeella auringon lämmittäessä selkää (ja maitoa)!

9 Responses to “Kasvisquesadillat”

  1. Senja kirjoitti:

    nää kasvisruokareseptit on ihania, ite kun kasvissyöjä olen! monesti innostun ajatuksen tasolla jopa näitä kokeilemaan ja se on jo paljon se :D vielä en ihan hellan ääreen kuitenkaan ole päässyt mutta kun joskus otan itseäni niskasta kiinni ja päätän jotain ihan omin kätösin väsäillä, tuun ehdottomasti ettimään reseptiä täältä sun blogin puolelta;)

  2. Haihattelija kirjoitti:

    Kiitos tästä maittavan oloisesta reseptistä, mulla aina poksahtaa pää miettiessä erilaisia kasvisruokia kun sattumoisin sellaisia syövän miehen satuin saamaan haaviini :D

    • llaura kirjoitti:

      heh, mun mielestä kasvisruokia on taas niiiiin paljon monipuolisemmin olemassa kuin liharuokia..! :D tai ehkä niihin on vaan jo niin tottunut :)

  3. sonjai kirjoitti:

    Oi vitsit, miten yksinkertaisen mutta herkullisen kuuloinen resepti! Alkoi kyllä sen verran paljon tehdä noita mieli, et pitäis kai joskus testailla. :) Kiitti tästä ruokabloggauksesta! ;D

  4. Anonymous kirjoitti:

    “Sekoita keskenään tuoreet ja kypsennetyt kasvikset sekä juusto”.
    Eli millaista juustoa tarkoitit? Se unohtui vissiin reseptistä :)?
    Noita voisi tehdä heti huomenna :) Kiitos ohjeesta!

    • llaura kirjoitti:

      millaista juustoa itse kukin tykkää laittaa, meillä oli ihan pussillinen emmental-juustoraastetta! :)

  5. Pauliina kirjoitti:

    Oi nami :)

    kisstherain-p.blogspot.com

Kommentoi